Olen kotoisin kaupungista, kerrostalosta. Onneksi kodin vierestä alkoi kuitenkin Helsingin Keskuspuiston metsä, jossa sain seikkailla. Lomia ja viikonloppuja vietettiin mökkisaaressa Etelä-Savossa. Omaan kotiin muutin kantakaupunkiin, Kallioon, ja vietin siellä kymmenisen vuotta. Luonto tarkoitti kerrostalojen keskellä olevaa rakennettua lähipuistoa. Pakenin talvea Aasiaan ja odotin palattuani seuraavaa lomaa. Jossain vaiheessa tajusin, ettei elämää kannata elää vain viikonloppuja tai lomia varten. Vietin yhden talven pitkälti yksin mökillä, ja sen jälkeen ei ollutkaan paluuta enää entiseen. Muutin yksin maalle, mökkiin, joka ei ollut talviasuttava. Ensimmäinen omalta tuntuva koti elämässä! Aloitin luonto-ohjaajan opiskelut. Siitä alkoikin elämä, jossa viikonpäivällä tai vuodenajalla ei ole väliä. Maalta piti parin vuoden jälkeen palata takaisin kaupunkiin, muttei enää kerrostaloon. Helsinki ei ole minusta päästänyt vielä irti, ja Keskuspuiston laidalla saan yhä olla. Päädyin äitiyslomalla ollessani tekemään keikkaa ohjelmapalveluyritykselle Tuusulaan. Nauratti, että sellaisesta maksettiin palkkaa – eihän työnteko voi olla kivaa? Siis että työpäivän jälkeen ei ole kiire kotiin, vaan mieluummin jäisi rantakivelle istumaan ja tuijottelemaan järvelle? Kävi niin, että kyseisen yrityksen hommiin jäin, ja parin vuoden jälkeen tehtiin liiketoimintakaupat. Yrityksen nimeksi tuli Retkiisi, ja yhä nautin siitä mitä saan tehdä. Tuusulanjärveltä löysin arkeenkin sen, mitä ennen pidin mökkielona. Potkukelkkailla nyt järven jäällä keskellä tiistaita, ja voi vieläpä kutsua sitä työkseen! Sitä samaa fiilistä haluan tarjota myös muille. Ei tarvitse lähteä kauas, että voi löytää noita hetkiä, jolloin pysähtyy ihmettelemään maiseman kauneutta, unohtuu kalliolle istumaan haikaraa katsellessaan, hävittää ajantajun metsäpoluilla kulkiessa. Hengähdyshetkiä.